torstai 31. joulukuuta 2015

Autokakku





Kakussa on viiden munan tumma kakkupohja. Täytteenä on suklaa- 
ja vadelma-punaherukkamoussea. Kakun pinta on Satin Ice- massaa 
ja koristeet tein sokerimassan ja vaahtokarkkimassan sekoituksesta.






Kakun päälle tuli kaksi sinistä kynttilää.  









keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Hedelmäkakku





Tässä kakussa on viiden munan vaalea kakkupohja. Täytteenä on 
persikka- ja ananasmoussea. Koristelin kakun hedelmillä ja marjoilla.
Reunat ja pursotukset tein Flora Vispillä.



tiistai 8. joulukuuta 2015

Majakka




Tämän piparkakkumajakan kaavat löytyvät
kirjasta Piparkakkutalot (Norman & Grane).






Koristelun tein ranskanpastilleilla, pikeerillä,
sokerihelmillä ja tomusokerilla.







sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Kinuskikakut





 Näissä kakuissa on kuuden munan vaalea kakkupohja.
Täytteenä on lakkahilloja ja vaniljamoussea. Päällä
on kinuskia ja pursotukset tein Flora Vispillä. 




Kukat  tein sokerimassan ja
vaahtokarkkimassan sekoituksesta.


maanantai 30. marraskuuta 2015

Vaaleanpunaiset ruusut





Nämä kevyesti liukuvärjätyt ruusut tein sokerimassan 
ja vaahtokarkkimassan sekoituksesta.







tiistai 3. marraskuuta 2015

Pieni suklaakakku





Tässä kakussa on kolmen munan tumma kakkupohja.
Täytteenä on vadelma-punaherukkamoussea ja päällinen
on vaahdotettua suklaaganachea. Suklaaganachen joukossa
on suklaarouhetta.






Liljat ja hortensiankukat tein vaahtokarkkimassan
 ja sokerimassan sekoituksesta. 


sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Halloween kakkutikkarit






 Nämä kakkutikkarit on tehty murskatuista dominokekseistä ja 
mustamattomasta tuorejuustosta. Murskasin keksit ja sekoitin
keksimurskaan hiukan maustamatonta tuorejuustoa.Koristelut
 on tehty sokerimassan ja  vaahtokarkkimassan sekoituksesta
 ja valmiista sokerisilmistä.






tiistai 13. lokakuuta 2015

Hedelmäkakut





 Näissä hedelmäkakuissa on vaaleat kakkupohjat. Täytteenä on
persikka- ja ananasmoussea. Päällinen on Flora Vispiä.











Koristelin kakut säilykepersikoilla, kiiveillä, rypäleillä,
viinimarjoilla, karambolalla ja ananaskirsikoilla. Hedelmien
ja marjojen päällä ei ole kiillettä.




sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Kalavoileipäkakku





Tämä kakku on tehty kirjasta Lempileivonnaiset (Ulla Svensk).
Koristelin kakun kylmäsavulohella, katkaravuilla, tillillä, 
kananmunalla ja sitruunalla.






perjantai 9. lokakuuta 2015

Kinkku-salami voileipäkakku




Tämä voileipäkakku on tehty tällä ohjeella. Koristelin kakun salaatilla, 
metwursteilla, vihreillä ja tummilla rypäleillä, mozzarellalla ja 
herneenversoilla.






perjantai 4. syyskuuta 2015

Ristiäiskakut





Näissä kakuissa on viiden munan tumma kakkupohja. Paistoin kakkupohjat
noin 20cm irtopohjavuoissa.Täytteenä on vadelma- ja suklaamoussea. 
Päällinen on Satin Ice- massaa.






Liljan- ja hortensiankukat tein vaahtokarkki- ja sokerimassan
 sekoituksesta. Pitsiaineen värjäsin vaaleanpunaisella pastavärillä.









sunnuntai 30. elokuuta 2015

Kuppikakut minikoossa





Tein mokkapalakuppikakkuja tällä Pullahiiren blogista löytyvällä ohjeella.
Vuoat ovat niitä pieniä konvehteihin tarkoitettuja vuokia, joten kooltaan
 nämä ovat suupalan kokoisia. Koristeena on kultaisia tähtiä.



sunnuntai 23. elokuuta 2015

Pavlovat




Tein Pavlovia tällä Mansikkamäen blogista löytyvällä ohjeella. Täytteeksi
 tein vaniljarahka-kermavaahtoseoksen. Sekoitin täytteeseen hiukan
 vaniljakreemiä ja sitruunamehua. Tuoreet marjat toivat raikkautta
tähän makeaan herkkuun.







perjantai 21. elokuuta 2015

Suklaakakku tuoreilla marjoilla





Tässä suklaakakussa on viiden munan tumma kakkupohja.  Pohjan tein
noin 20 cm vuokaan. Täytteenä on suklaa- ja vadelmamoussea. 
Päällinen on suklaaganachea. Koristelin kakun tuoreilla
 mansikoilla, vadelmilla ja karhunvadelmilla.


sunnuntai 16. elokuuta 2015

H-Moilanen




Tähän kakkuun oli toiveena saada keltaista väriä, kukkia ja jokin ötökkä.
Kakussa on viiden munan tumma kakkupohja. Päällinen on Satin Ice
 massaa ja täytteenä suklaa- ja vadelmamoussea. Koristeet tein
 sokerimassan ja vaahtokarkkimassan sekoituksesta.





H-moilasen silmät ovat valmiita sokerisilmiä.
Kukkien ruskeat keskustat tein pikeerillä.







tiistai 4. elokuuta 2015

Brita-kakun ohje





Tämän Brita-kakun ohjeen kehittelin useammasta eri ohjeesta viime kesänä.
Kokeilin montaa eri reseptiä ja yhdistelin niitä. Tähän kakkuun tein kaksi
 pohjaa. Tein myös marengin ja täytteen kaksinkertaisena annoksena.
Tämä onnistuu hyvin myös laktoosittomana versiona, koska kaikki
 aineet löytää kaupasta laktoosittomina.



Britakakku


                    Pohja

                                                             125g   voita
                                                             1 dl     sokeria
                                                             2         kananmunan keltuaista
                                                             1,5dl   vehnäjauhoja
                                                             2tl       leivinjauhetta
                                                             1dl      maitoa
                           

     
                    Marenki 

                                                            5         kananmunan valkuaista
                                                            2,5dl   sokeria



                   Täyte                       
                                                          4dl       kuohukermaa
                                                          1 prk    vaniljarahkaa
                                                          100g    sitruunatuorejuustoa



                                                         mansikoita, mustikoita ja vadelmia







Ohje


                    Pohja


                              1. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi.
                              2. Lisää keltuaiset yksitellen sähkövatkaimella vatkaten.
                              3. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään.
                              4. Kaada jauhoseos (siivilän läpi) ja maito vuorotellen muutamassa
                                  erässä sähkövatkaimella vatkaten taikinaan.
                              5. Vuoraa noin 25cm x 30cm suorakaiteen muotoinen vuoka
                                  leivinpaperilla ja  levitä taikina vuokaan.
                              6. Esipaista pohjaa 180 asteessa noin 12 minuuttia.

  
                    Marenki


                             1. Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
                             2. Levitä marenki esipaistetun pohjan päälle ja
                                 paista kauniin ruskeaksi noin 30 minuuttia 180 asteessa.
  
                        
                    Täyte
 
                             1. Vatkaa kerma vaahdoksi.
                             2. Laita rahka ja tuorejuusto yhteen kulhoon ja sekoita ne
                                 sähkövatkaimella sekaisin.
                             3. Lisää rahkan ja tuorejuustoon sekaan kermavaahto.



Kakun kokoaminen
                           

                             1. Leikkaa pohja-marenkipaistos kahteen yhtä suuteen osaa.
                             2. Laita toinen pohja-marenkipaistos tarjoiluastialle.
                             3. Laita puolet täytteestä pohjan päälle.
                             4. Laita reilusti marjoja täytteen päälle.
                             5. Asettele toinen pohja-marenkipaistos marjojen päälle.
                             6. Laita loput täytteet marengin päälle.
                             7. Laita runsaasti marjoja täytteen päälle.






sunnuntai 2. elokuuta 2015

Macarons




Italialaisia macaronsseja suklaatäytteellä. Koristelin macaronssit
kaakaojauheella.







perjantai 31. heinäkuuta 2015

Suklaakakku




 Tähän kakkuun tein kymmenen munan kakkupohjan kahdessa 24cm
vuoassa. Halkaisin kakkupohjat ja käytin neljästä pohjasta kolme.
 Täytteenä on vadelma- ja suklaamoussea. Kakku on päällystetty
suklaaganachella. Koristelin kakun mustikoilla, mansikoilla
 ja vadelmilla.






maanantai 27. heinäkuuta 2015

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Suklaakakku







Tässä kakussa on seitsemän munan tumma kakkupohja. Täytteenä on
 suklaa- ja vadelmamoussea. Päällinen on suklaaganachea.




Ruusun ja hortensiankukat tein sokerimassan ja
vaahtokarkkimassan sekoituksesta.



maanantai 6. heinäkuuta 2015

Mansikkakakku




Tässä kakussa on seitsemän munan vaalea kakkupohja.
Päällinen on Flora vispiä ja sisällä on mansikkamoussea
ja viipaloituja mansikoita.


keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Lego-kakku




Tässä kakussa on neljän munan tumma kakkupohja. 
Täytteenä on suklaa- ja vedelmamoussea. Kakun pinta on 
tehty sokerimassan ja vaahtokarkkimassan sekoituksesta.




 Lego-ukot ja palikat tein sokerimassan ja 
vaahtokarkkimassan sekoituksesta.Värjäsin
massan pasta- ja jauheväreillä.


maanantai 29. kesäkuuta 2015

Kreikkalainen voileipäkakku





Tämä voileipäkakun ohje on Ulla Svenskin Lempileivonnaiset kirjasta.
Tein alkuperäiseen ohjeeseen pieniä muutoksia. Kakussa maistui 
aurinkokuivattu tomaatti, kurkku, feta ja basilika.





Koristelin kakun salaatilla, kirsikkatomaateilla, fetalla,
oliiveilla ja muutamalla ruohosipulinkukan nupulla.


lauantai 27. kesäkuuta 2015

mansikkakuppikakut




Nämä kuppikakut tein tällä Pullahiiren blogista löytyvällä
reseptillä. Tein omenaporalla reiät kuppikakkuihin ja täytin
 reiät tuoreilla sokeroiduilla mansikoilla.





 Koristelin kuppikakut Flora Vispillä. Sekoitin vaahdon
sekaan vaniljakreemijauhetta. Päällä on mansikoita ja 
pensasmustikoita.