maanantai 29. kesäkuuta 2015

Kreikkalainen voileipäkakku





Tämä voileipäkakun ohje on Ulla Svenskin Lempileivonnaiset kirjasta.
Tein alkuperäiseen ohjeeseen pieniä muutoksia. Kakussa maistui 
aurinkokuivattu tomaatti, kurkku, feta ja basilika.





Koristelin kakun salaatilla, kirsikkatomaateilla, fetalla,
oliiveilla ja muutamalla ruohosipulinkukan nupulla.


lauantai 27. kesäkuuta 2015

mansikkakuppikakut




Nämä kuppikakut tein tällä Pullahiiren blogista löytyvällä
reseptillä. Tein omenaporalla reiät kuppikakkuihin ja täytin
 reiät tuoreilla sokeroiduilla mansikoilla.





 Koristelin kuppikakut Flora Vispillä. Sekoitin vaahdon
sekaan vaniljakreemijauhetta. Päällä on mansikoita ja 
pensasmustikoita.






perjantai 26. kesäkuuta 2015

Pyöreä voileipäkakku




 Tämä voileipäkakku on tehty tällä ohjeella.
Kokosin kakun 26cm irtopohjavuokaan.






Koristelin kakun metwursteilla, salaatilla, tummilla viinirypäleillä, 
mozzarellalla ja herneenversoilla.




tiistai 23. kesäkuuta 2015

Kakkutikkarit




Tein tummasta täytekakkupohjasta jääneistä hukkapaloista kakkutikkareita.
Sekoitin kakkupohjan palasiin tuorejuustoa. Lisäsin massaan myös
  mantelirouhetta. Kakkutikkareiden kuorrutteen tein valkosuklaasta.
 
 
 
 


Koristelin kakkutikkarit sokerimassakukilla,
 suklaaströsseleillä ja suklaarakeilla.







maanantai 22. kesäkuuta 2015

Kardemummakakku mustikoilla





Tämän reseptin olen  löytänyt aikoinani Kinuskikissan blogista.
Olen muokannut alkuperäistä ohjetta laittamalla mm. raparperinpalasia
 kakun päälle. Tällä kertaa kokeilin pensasmustikoita. Tämä kakku on helppo
 ja nopea tehdä. Tämä on herkullista myös ilman raparpereja tai marjoja.




               Kardemummakakku

                                                             150 g voita
                                                             1,5 dl sokeria
                                                             2 munaa
                                                             3,5 dl vehnäjauhoja
                                                             1 tl leivinjauhetta
                                                             2 tl kardemummarouhetta
                                                             1,5 dl maitoa

                                                             raesokeria
                                                             pähkinärouhetta/-lastuja (esim. hasselpähkinä tai manteli)
                                                             (raparperia tai marjoja)


               Ohje

                               1. Laita uuni lämpiämään 180-200 asteeseen.
                               2. Voitele 20cm irtopohjavuoan reunat ja leikkaa pohjalle leivinpaperista
                                   pohjan kokoinen pala.
                               3. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi.
                               4. Lisää munat yksitellen sähkövatkaimella vatkaten.
                               5. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja kardemumma sekaisin erillisessä kulhossa.
                               6. Lisää jauhoseos taikinaan vuorotellen maidon kanssa.
                               7. Kaada taikina vuokaan.
                              (8. Ripottele halutessasi raparperinpaloja tai esim. mustikoita kakun päälle.)
                               9. Ripottele pinnalle raesokeria ja pähkinärouhetta.
                              10. Paista noin 35-40 minuuttia. Kokeile tikulla kakun kypsyys.







lauantai 20. kesäkuuta 2015

Kinkku-salami voileipäkakun ohje





Käytän useasti Lempileivonnaiset (Ulla Svensk) kirjasta löytyvää
kinkku-salamivoilepäkakun ohjetta. Kakun kumpaankin väliin tulee samaa
 täytettä, joten kakun kokoaminen on helppoa. Kakusta voi koota suorakaiteen
muotoisen kakun suoraan tarjoilualustalle tai kakun voi koota irtopohjavuokaan.
Alkuperäisestä ohjeesta poiketen tässä ohjeessa on eri määrät päällisen
tuorejuustoa ja ranskankermaa. 
             


                      Leipä:                 18 viipaletta paahtoleipää 


                      Täyte:

                                                    250 g palvikinkkua
                                                    100 g salamimakkaraa
                                                    1,5 dl vihreitä viinirypäleitä
                                                    200 g ruohosipulituorejuustoa
                                                    200 g kermaviiliä
                                                    200 g raejuustoa
                                                    0,5 dl hienonnettua persiljaa
                                                    1,5 rkl sitruunamehua
                                                    1,5 rkl sinappia
                                                    ripaus mustapippuria


                        Kostutus:

                                                     noin 3dl lihalientä

                        Päällinen:

                                                    noin 300g ruohosipulituorejuustoa
                                                            150g ranskankermaa




 
                        Koristelu oman maun mukaan, esim. metvurstisiivuja, salaattia, rypäleitä,
                                           mozzarellapalloja, herneenversoja, tuoreita yrttejä...







                 Ohje:

                               1. Valmista lihaliemikuution ohjeen mukaan 3dl lihalientä ja anna sen jäähtyä.
                               2. Pese rypäleet ja anna niiden kuivua/kuivaa ne.
                               3. Pilko/leikkaa persilja pieneksi silpuksi.
                               4. Leikkaa paahtoleivistä reunat pois.
                               5. Kuutio kinkku ja salami pieniksi kuutioiksi.
                               6. Kuutio rypäleet. (Poista mahdolliset siemenet.)
                               7. Lisää kinkun, salamin ja rypäleiden joukkoon kaikki muut aineet.
                               8. Sekoita täyteainekset hyvin.
                               9. Tee paahtoleivistä pohjakerros. Laita 6 leipäviipaletta pohjakerrokseksi.
                              10. Kostuta leivät lihaliemellä.
                              11. Laita puolet täytteestä pohjakerroksen päälle.
                              12. Laita seuraavat 6 leipäviipaletta keskimmäiseksi kerrokseksi.
                              13. Kostuta leivät lihaliemellä.
                              14. Laita loput täytteet leipien päälle.
                              15. Laita päällimmäisen leipäkerroksen 6 leipäviipaletta täytteen päälle.
                              16. Kostuta päällimmäinen leipäkerros lihaliemellä.
                              17. Laita voileipäkakku tuorekelmuun ja anna sen olla
                                    jääkaapissa seuraavaan päivään.
                              18. Valmista päällinen sekoittamalla sähkövatkaimella tuorejuusto
                                    ja  ranskankerma.
                              19. Levitä päällinen voileipäkakun päälle palettiveitsen tai veitsen avulla.
                              20. Koristele haluamallasi tavalla.







torstai 18. kesäkuuta 2015

Rantakakku




 Tämä kakku on tehty kahteen 15cm irtopohjavuokaan. Täytteenä on suklaa- ja 
vadelmamoussea. Päällinen on Satin Ice-massaa. Marmorivärjäsin päällisen
kevyesti sinisellä pastavärillä. Koristeet tein sokerimassan ja
 vaahtokarkkimassan sekoituksesta silikonimuotilla. Värjäsin osan
simpukoista ja meritähden vaaleanpunaisella tomuvärillä.
Hiekka on murskattua Digestive-keksiä.Koristeena on myös 
muutama valkoinen sokerihelmi.





tiistai 16. kesäkuuta 2015

Purjevenekakku





Tässä kakussa on seitsemän munan tumma kakkupohja. 
Täytteenä on suklaa- ja vadelmamaoussea.
 Päällinen on suklaaganachea.




Koristeet tein sokerimassan ja vaahtokarkkimassan sekoituksesta.


maanantai 15. kesäkuuta 2015

Purjevene




Pääsin tekemään ensimmäisen purjeveneeni kakunkoristeeksi.
 Tein koristeet sokerimassan ja vaahtokarkkimassan sekoituksesta. 
Veneen mastossa käytin tukena varrastikkua. Mietintää aiheutti
purjeiden kiinnittäminen mastoon. Aluksi liimasin purjeet
 kiinni elintarvikeliimalla, mutta lopulta päädyin varmistamaan
 kiinnityksen pikeerillä. Kukkien keskustat tein myös pikeerillä.





torstai 11. kesäkuuta 2015

Suklaakakku (gluteeniton)




Tämän gluteenittoman suklaakakun ohjeen löysin Suklaapossun blogista.
Gluteeniton Farina jauhoseos oli minulle uusi tuttavuus ja se vaikutti
oikein hyvältä ja toimivalta tuotteelta. 




keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Tankotanssia ja villasukkia





Tähän kakkuun toiveissa oli hiukan erikoisempi koristelu, tankotanssitanko. 
Lisäksi tein liikunta ja luontoteemaan sopivan rinkan. Myös värikkäät
villasukat kuuluivat koristeluun. Neljän munan tummassa kakkupohjassa
on täytteenä vadelma- ja suklaamoussea. Päällinen on suklaaganachea.






Koristeet tein sokerimassan ja vaahtokarkkimassan 
sekoituksesta. Tangon sisään laitoin varrastikun.



maanantai 8. kesäkuuta 2015

Voileipäkakut





Nämä kinkku-salamikakut tein Ulla Svensikn ohjeella kirjasta 
Lempileivonnaiset.





sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Suklaakakku (munaton ja maidoton)





Etsin leivonnaisten ohjeita, joissa ei ole kananmunaa eikä maitoa.
 Löysin tämän vegaanisen suklaakakun ohjeen Yummy Bakerin blogista.
Tein kakun 10cm vuokaan, joten puolitin ohjeen aineet.





Tuoreet marjat tuovat raikkautta tuhtiin suklaakakkuun.






lauantai 6. kesäkuuta 2015

Macarons (gluteeniton)




 Italialaisia macarons-leivoksia. Täytteenä on suklaaganachea.





Osan macaronsseista koristelin kaakaojauheella (tummemmat) ja osan
 koristelin kaakaotomusokerilla (vaaleammat).


keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Taatelikakut




Näiden herkullisten taatelikakkujen ohje on kirjasta
Kaisan reseptikirja (Keränen-Toivonen & Kataja). 





Kakkujen päälle pursotin voista, tomusokerista ja 
kahvista valmistetun kuorrutteen.







tiistai 2. kesäkuuta 2015

Ylioppilaskakut jääkiekkoteemalla





Näissä kakuissa on kuuden munan tumma kakkupohja.
Täytteenä kakuissa on vadelma- ja suklaamoussea. Päällinen
 on suklaaganachea. Koristeet tein sokerimassan ja
vaahtokarkkimassan sekoituksesta. Mustat osat ovat
pelkkää sokerimassaa.







maanantai 1. kesäkuuta 2015

Kinuskiset ylioppilaskakut





Näissä kakuissa on kuuden munan vaalea kakkupohja.
 Täytteenä on lakkahilloa ja vaniljamoussea.
 Kakun päällinen on kinuskia ja reunat Flora vispiä.





Koristeet tein sokerimassan ja vaahtokarkkimassan sekoituksesta.